Joensuun taidepalkinto Pohjois-Karjalan tanssiopistolle /
Jari Karttuselle
Tanssitaiteen perusopetusta vuodesta 1992 lähtien
Syksyllä 2002 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä kun tanssitaiteilija Jari Karttusen keväällä 1992 tekemä ehdotus tanssiopistotoiminnan aloittamisesta näki päivänvalon Joensuussa ja sen ympäristössä. Pohjois-Karjalan tanssiopisto on antanut tanssitaiteen valtakunnallisen perus- opetussuunnitelman mukaista opetusta klassisessa tanssissa ja nyky-tanssissa Joensuussa vuodesta 1992 saakka. Liperin sivutoimipiste on toiminut vuodesta 1998 saakka.
Juhlavuotta juhlittiin syksyllä järjestämällä juhlanäytös Joensuun kaupunginteatterissa. Lisäksi Tanssiopisto julkaisi myös juhlateoksen, jossa tanssiopiston opiskelijat ja opettajat muistelevat aikaansa opistossa. Juhlinta jatkui näytösten muodossa tämän vuoden keväälle.
Pohjois-Karjalan tanssiopiston opetuksen taso on saanut paljon tunnustusta ulkopuolisilta pedagogeilta josta eräänä osoituksena lienee oppilaiden menestyminen valtakunnallisissa tanssikatselmuksissa ja –kilpailuissa. Tuoreimpana esimerkkinä mainittakoon Sam Vaherlehdon sijoittuminen 2. sijalle Hämeenlinnassa Jazztanssi 2003 –kilpailussa.
Tanssin korkean tason lisäksi oman toiminnan kehittäminen on palkittavalle myös luonteenomaista: parhaillaan tehdään tutkimusta tanssiopiston toiminnasta, sen julkisuuskuvasta, rahoituksesta sekä tulevaisuusstrategian visioista.
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta on päättänyt myöntää vuoden 2003 taidepalkinnon Pohjois-Karjalan tanssiopistolle / Jari Karttuselle.
Joensuu, 29.11.2003